1.12.2007 Max Jensen Cup

(Arkisto kuva)
Heikki Haapa-aho viides Max Jensen Cupissa
Heikki Haapa-aho otteli hienosti Max Jensen Memorial Cupissa Helsingissä. Kyseinen kilpailu ei ole avoin, vaan sinne kutsutaan 16 mieskilpailijaa heidän kilpailumenestyksensä perusteella. Ottelijat ottelevat cup-systeemillä avoimessa painoluokassa. Aina massa ei ole voimaa, sillä tänä vuonna finaaliin selvisi Ilkka Porna, jonka oma sarja on -81kg.
Nykyään Helsingissä asuva ja harjoitteleva Heikki sai ensimmäisessä ottelussa vastaansa Lahden Rajalan ja ottelu päättyi ipponin arvoisesti Heikin passattua vastustajan uranage-yrityksen. Toisella kierroksella vastaan tuli järjestävän seuran ikinuori Jukka”Riisi”Laitinen. Vaikka Riisillä oli kotiyleisön kannustus takanaan, Heikki onnistuin jälleen ipponin arvoisesti, tällä kertaa uchimata-heitolla.
Semifinaalissa vastaan tuli Tikkurilan Ilkka Porna, jolla on mm.suomenmestaruuskulta kaapissaan. Porna kevyempänä ei antanut Heikille tämän omaa otetta vaan liikkui alta aina pois. Saatuaan tai-otoshilla pistesuorituksen Heikistä Porna taktisesti viisaasti jatkoi otteen torjumista ja liukui aina pois tilanteesta. Takaa-ajosta huolimatta Heikki hävisi ja joutui pronssiotteluun.
Pronssiottelussa vastaan tuli Porin Jerry Lammasniemi, joka kävi esittelemässä osaamistaan myös Kurikan kisoissa. Jerry lähti tekemään lyhyempänä kilpailijana kähmy-koutsia. Heikki sai hetkeksi pysäytettyä liikkeen ja yritti kääntää tilanteen edukseen vastaheitolla. Jerry kuitenkin jatkoi heittoaan ipponin arvoisesti.
Urheilukanava esittää tunnin koosteen Max Jensen Memorial Cupista lauantaina klo 19.30 Juha Salosen kommentoimana.
MikaN