Eden-shiai  11.10.2008

videoleike1(Joonas)   videoleike2 (Antton)

Eden-shiai: Joonakselle pronssia

Tänä vuonna Eden-shiaissa oli mukana 359 ottelijaa ja ottelut kestivät perinteisesti
aamusta myöhään iltaan. Mammuttimaiseksi paisuneet kisat vetivät kilpailijoita 52:sta
seurasta aina Sodankylästä Helsinkiin. Oman värinsä tatamille toivat myös nelisenkymmentä
matsaajaa Eestistä. Kilpailujen tasoa nosti samaan aikaan Varalassa pidetty B-nuorten
edustusvalmennusleiri, jolta oli osallistujia useassa sarjassa. Kurikkalaisia kisoihin
osallistui neljä judokaa.

Joonas Peltomäki toi Kurikan ainoan mitalin sarjassa C-pojat -50kg. Ensimmäisen ottelun
Joonas  voitti ipponin arvoisella  heitolla. Toisessa vastaan tuli vastaan sarjan
voittaja, Hämeenlinnan Salmi, jolle Joonas hävisi ipponin arvoisella koshi-gurumalla.
Pronssiotteluun tuli vastaan Eestin Mekk, jonka Joonas vuorostaan heitti ipponin
arvoisesti komealla uchimatalla ajassa 2.01.

Miika Latva-Kiskola otteli sarjassa C-pojat -48kg. Ensimmäisessä ottelussa Miika kärsi
yukon arvoisen tappion ja tie vei keräilyihin. Siellä vastaan tuli Eestin Järvis.
Kumpikin saivat aikaan yukon arvoisen heittosuorituksen varsinaisella otteluajalla.
Jatkoajalla Miika ratkaisi ottelun yukon arvoisella vastaheitolla. Seuraavalla
kierroksella tuli kuitenkin waza-arin arvoinen tappio Judo-Kanin Alaeddinelle. Miikan
sijoitus oli lopulta 7.

Edellisviikonloppuna hyviä otteita esittänyt Timo Värinen (B-60) sai ensimmäisessä
ottelussaan vastaansa Oulun Koskelan, joka edellisvuonna voitti Aprill-shiain Kurikassa.
Timo hävisi tiukan ottelu yukolla ja joutui keräilyeriin. Siellä toistui
edellisviikonlopun tapahtuma, kun Timoa vastaan tuli jälleen Judo-kanin Nurminen. Timo
hävisi 10-0 ja sijoitus kovassa sarjassa 7.

Samassa sarjassa Antton Rintala sai vastaansa sarjan tulevan hopeamitalisti Virtalan
Meido-Kanista. Virtala sai heitettyä Anttonia ipponin arvoisesti. Keräilyissä vastaan
tuli Lostedt. Antton hallitsi matsin alkua tekemällä kaikki yritykset eikä pisteetkään
olleet kaukana. Mattoon mentäessä Lostedt tarttui Anttonia morotegari-otteella ja Antton
pyöräytti tawara-gaeshimaisesti kaverin ylitseen. Kurikkalaisten ihmetykseksi tuomari
antoi tästä ipponin vastustajalle. Näin Anttonin tie päättyi tähän.

Teksti: Mika Nurmi

 

kuvat ja videot: Mika Nurmi